[H] FIN | Frostwhisper

FIN on palannut tauolta ja on aloittanut toiminnan aktiivisesti uudelleen elokuussa 2016.
Kiltamme on K-18 ja etsimme raidaajia, myös casualpelaajat ovat lämpimästi tervetulleita.
Kilta on ennen toiminut Chromagguksella ja Sylvanaksella, vuodesta 2015 olemme pelanneet Frostwhisperillä.

Raidaamme pääasiassa kolme kertaa viikossa: to, su ja ma klo 19-22. Olisi hyvä mikäli pääset osallistumaan ainakin 2 raidiin viikossa. Tavoitteena on edetä raidauksessa omalla tasollamme ja samalla edetä eteenpäin kohti seuraavaa tasoa.

Foorumit löytyvät osoitteesta, josta voi lähettää hakemuksen:

Toisena vaihtoehtona on tulla suoraan pelissä juttelemaan officereiden kanssa:
Veelan (GM - Vladivostok#2420)
Upulitar (Upuli#2977)

Toki lisätietoa voi kysyä muiltakin kiltamme pelaajilta.

Aloitimme Warlords of Draenor heroicprogressin hitaasti tammikuussa 2015, jolloin rosteri hyvinkin vajanainen; jopa niin pieni kuin 5-6 henkeä. Viikkojen kuluessa rekrytoimme enemmän pelaajia. Toiset migrasivat ja toiset tulivat paikallisista killoista, joissa progressi oli seisahtunut tai missä ei vain ollut enää nautintoa pelata. HFC:n aikana meillä oli reilut 20 raidaajaa, pääsimme HC Archimondelle, jonka jälkeen suurin osa halusi pitää tauon. Nyt elokuussa 2016 olemme palanneet tauolta ja saaneet myös muutamia uusia pelaajia.