Uusin peliversio julkaistiin yön aikana. Mukana tulivat aikaisemmin julkaistut nerffit sekä muutokset käyttöliittymään jo ennen Whispers of the Old Godsin julkaisua. Enää ladderissa ei tarvitse siis pelata druidikombon ympäri.
Kaksi päivää ennen viimeisintä lisäosaa on nyt julkaistu pelin versio 5.0. Kaikki esitellyt ominaisuudet ovat jo osana käyttöliittymää, mutta kavereitaan ei pääse vielä haastamaan eri formaateissa ennen kuin virallinen julkaisu WotOGille tapahtuu. Elementtejä pääsee kyllä jo katselemaan. Myös korttivalikoiman läpikäymistä on helpotettu Standard-formaatti mielessä pitäen.
Myös seuraavien kolmen kuukauden korttitaustat on julkaistu, näistä makusteluna ensi kuun korttitausta alla:
Jatkossa Areenasta saa varmasti vain viimeisintä lisäosaa pakkoina. Tämän lisäksi mahdollisuutta saada toinen korttipakka standard-setin sisältä palkintojen joukosta on hiukan kasvatettu. Toista pakkaa ei tosin voi saada ellet saavuta vähintään 10 voittoa.
Emote-sodankäynti on jo muuttunut, enää ei löydy “Sorry” vaihtoehtoa, sen sijaan jokainen voi ihmetellä tekemisiä “Wow”-emoten kautta.
Kaikki nerffit ovat nyt livessä, joten korteista saa disenchatatessa täyden määrän pölyä. Allekirjoittanutkin hommasi itselleen semmoisen reippaan kolme tonnia lisää, kannattaa käydä erityisesti kultaiset versiot tomuttamassa.
Kaiken tämän lisäksi pelistä korjattiin useita pienempiä bugeja. Kaikki tarkat listaukset lähde-linkistä alta.
Lähde: Blizzard
Lue uutinen Hearthstone.fi-sivustolla: http://www.hearthstone.fi/?p=1274